Osaamme asiamme.
Yli 40 vuoden kokemus ja sadat toteutetut projektit antavat vankan pohjan tekemiselle, mutta pyrimme jatkuvasti kehittymään ja pysymään ajan hermoilla. Olemme panostaneet digitalisaatioon, moderniin tuotantotekniikkaan sekä henkilökuntamme asiantuntijuuteen. Tiimiemme vaihtuvuus on vähäistä ja yhteistyö hioutunut toimivaksi.
Palvelemme paremmin.
Korkea laatu tuotteissa ei riitä, myös palvelun on oltava laadukasta. Palvelun on oltava aina henkilökohtaista ja paneutunutta. Kommunikaation on toimittava projektin joka käänteessä.
Meihin voi luottaa.
Kaiken pohja on luottamus – sekä työntekijöidemme, että asiakkaidemme suhteen. Rehellisyys ja avoimuus synnyttää luottamuksen. Ongelmatilanteista selvitään parhaiten suoralla puheella ja nopealla reagoimisella.
Homma sujuu.
Toimitusvarmuus ja projektien ongelmaton sujuminen on meille tärkeää. Meitä onkin kehuttu tavallista reilummaksi, joustavammaksi ja ratkaisuhakuisemmaksi kumppaniksi.
Tarjoamme kattavasti vaikeatkin toteutukset, jolloin urakkaa ei tarvitse pirstoa useammille toimittajille. Näin varmistamme, että koko ketju tarjouksen tarkasta laatimisesta pätevään asennukseen on omien ammattitaitoisten asiantuntijoidemme käsissä.
KALUSTE PÄIVÄRINTA PÄHKINÄNKUORESSA
- Perustettu vuonna 1979
- Konsernin liikevaihto n. 7 M€
- Työllistää 30 henkeä
- Kotimaisuusaste yli 50%
- Asiakkaita mm. Helsingin ja Espoon kaupungit, Pohjois-pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Senaatti Kiinteistöt, Skanska, Metsä Group, Finnair, YLE, MTV3, Scandic hotellit, Kansallisooppera, Kansallismuseo…
- Tuotantotilat ja toimipiste Kuusamossa
- Sisaryritys Opdeco Helsingissä
- Palvelemme koko Suomen alueella

